Tiedote 11.1.22: Kolmas koronarokotus nyt kaikille 40 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille

Kolmas koronarokotus nyt kaikille 40 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille
Seuraava walk in -rokotuspäivä Jämsän pääterveysasemalla lauantaina 15.1. klo 9-16, terveysasemilla myös hyvin rokotusaikoja varattavissa

THL suosittelee kolmatta koronarokotetta kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Kolmansissa rokoteannoksissa on pyritty etenemään nopeasti vanhimmasta ikäryhmästä nuorimpiin. Jämsässä kolmannen koronarokotuksen on saanut 36 % 12 vuotta täyttäneistä, n. 6500 henkilöä.

Kolmanteen koronarokotukseen voivat tulla nyt kaikki 40 vuotta täyttäneet, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 4 kuukautta. Sairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluvat ja 60 vuotta täyttäneet voivat tulla rokotukseen, kun toisesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

Muistutamme myös, että kaikki ne 12 vuotta täyttäneet kuntalaiset, jotka ovat vielä vailla ensimmäistä ja toista rokotetta voivat edelleen tulla rokotukseen ajanvarauksella tai walk in -päivään ilman ajanvarausta. mRNA-koronarokotteiden ensimmäisen ja toisen annoksen suositeltu annosväli on 6–12 viikkoa.

Koronataudin sairastaneille ja yhden rokoteannoksen saaneille tarjotaan tehosteena toista rokoteannosta. Toinen rokoteannos toimii taudin sairastaneilla samoin kuin kolmas rokoteannos henkilöillä, jotka eivät ole sairastaneet koronavirustautia. Lisätietoa koronataudin sairastaneiden rokotuksista Koronavirusrokotteet eli COVID-19 -rokotteet - THL

Seuraava walk in -rokotuspäivä järjestetään Jämsän pääterveysasemalla sairaalalla (Sairaalantie 11) lauantaina 15.1. klo 9-16.

40 vuotta täyttäneet ja riskiryhmät voivat myös varata ajan kolmanteen rokotukseen, joko sähköisesti tai puhelimitse. Jämsän pääterveysasemalla rokotusaikoja on vapaana ensi viikolla päivittäin. Koskenpään terveysasemalla vapaita aikoja seuraavina rokotuspäivinä ke 12.1, Länkipohjan terveysasemalla to 13.1. ja Kuoreveden terveysasemalla to 20.1. Ajat ovat varattavissa sähköisen ajanvarauksen kautta tästä linkistä.

Rokotusneuvonta ja ajanvaraus puhelimitse:
Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)
Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

5- 11 vuotiaiden lasten rokotukset

THL suosittelee koronarokotusta 5-11 vuotiaille sairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluville lapsille ja 5-11 vuotiaille lapsille, joiden lähipiirissä on voimakkaasti immuunipuutteisia henkilöitä. Rokotusta tarjotaan myös kaikille muille 5-11 vuotiaille. Useimpien 5–11-vuotiaiden kohdalla rokottamiseen tarvitaan suostumus lapsen huoltajilta. Suostumus pyydetään kirjallisena Huoltajan suostumus alaikäisen koronarokotukselle. Jos alaikäisellä on enemmän kuin yksi huoltaja, suostumus tulee saada kaikilta niiltä, joilla on oikeus päättää lapsen terveydenhuollosta. Rokotuksia annetaan Jämsän neuvolassa. Ajan rokotukseen voi varata oman terveydenhoitajan kautta puhelimitse.

Käynnissä ovat myös voimakkaasti immuunipuutteisten neljännet koronarokotukset. Lisätietoa rokotuksista ja rokotteista aiemmassa tiedotteessamme, tiedotteeseen pääset tästä.

Titta Frantsila
Johtava ylilääkäri
Jämsän Terveys

Sisko Tiirinen
Palvelujohtaja
Jämsän Terveys

NOUDATATHAN SEURAAVIA OHJEITA TULLESSASI KORONAROKOTUKSEEN

• Tule rokotukseen vain terveenä
• Käytä kasvomaskia
• Henkilökunta opastaa tullessa rokotuspaikalle
• Ota esille henkilöllisyystodistus
• Desinfioi kädet saapuessasi ja poistuessasi
• Säilytä 2 metrin turvaväli muihin odottaessasi
• Jää rokotuspaikalle 15 minuutiksi seurantaan rokotuksen jälkeen. Tämän jälkeen voit poistua, eikä poistumisesta tarvitse ilmoittaa henkilökunnalle
• Ota yhteyttä henkilökuntaan, mikäli sinulla on kysyttävää
• Ajanvarauksella tullessasi saavuthan paikalle tarkasti annettuna aikana
• Walk in -ilman ajanvarausta tapahtuvissa rokotuksissa huomioithan, että rokotuspaikalla voi ajoittain olla ruuhkaa ja toivomme kaikilta kärsivällisyyttä