Vuoden diabetesteko -palkinto diabeteshoitaja Katja Lahtiselle Jämsään

Diabetesta sairastavien kokonaisvaltainen hoito-ote on tuonut tämänvuotisen Vuoden diabetesteko -tunnustuspalkinnon jämsäläiselle diabeteshoitajalle Katja Lahtiselle. Palkinnon myöntänyt Diabetesliitto on saanut toistuvia kiittäviä ilmiantoja Lahtisen asiakkailta.

"Enhän minä tätä työtä yksin tee. Meillä on aivan huikea tiimi, ja jos pikaista konsultaatiota tarvitaan, täällä on helppo konsultoida suuntaan ja toiseen", Jokilaakson sairaalan Diabetes- ja endokrinologian poliklinikalla työskentelevä Lahtinen kertoo.

Viime aikoina enemmän Kaipolan paperitehtaan lakkauttamisesta esillä olleessa Jämsässä diabeetikoita tuetaan esimerkillisesti moniammatillisessa tiimissä. Hoitoon osallistuvat diabeteshoitajan ja -lääkärin lisäksi tarvittaessa myös muun muassa ravitsemusterapeutti ja jalkaterapeutti. Lisäksi yhteistyö terveyskeskuksen ja osastojen kanssa sujuu matalalla kynnyksellä.

"Kun asiakas istuu alas ja kysyn, mitä kuuluu, näen usein jo kulmakarvojen asennosta tilanteen. Ihminen tulee sokereiden takia, mutta jos on jokin muu huoli, se pitää käsitellä ensin pois alta. Ei hän pysty ottamaan mitään ohjausta vastaan, jos mieltä painaa jokin asia. Otetaan sitten toinen aika ja laitetaan sokerit reilaan", 17 vuotta diabeteshoitajana työskennellyt Lahtinen kuvailee vastaanottotilannetta.

"Uusi tekniikka on tuonut hienoja mahdollisuuksia diabeteksen omahoitoon. Mutta vaikka on hienot seurantalaitteet ja lääkitykset ja tuki hoitopaikasta, vastuu omahoidon toteutuksesta ja onnistumisesta jää aina diabeetikolle itselleen. Diabetes on elinikäinen kaveri, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja myös nauttimaan elämästä. Kannattaa kysyä itseltään aina välillä, mitä minulle kuuluu, ja jos kuuluu hyvää, voi onnitella itseään", Lahtinen sanoo, itse 4-vuotiaasta tyypin 1 diabetesta sairastaneena.

Katso Katja Lahtisen videotervehdys kaikille diabeetikoille ja läheisille.

Diabetesliitto korostaa diabeteshoitajien merkitystä

Suomessa työskentelee diabeteshoitajan nimikkeellä kaikkiaan noin 1 500 hoitajaa, joista noin 400 hoitajaa voi keskittyä täysiaikaisesti diabetesta sairastavien hoitoon.

"Katja Lahtinen tekee työtään todella suurella sydämellä. Myönnetty palkinto on samalla tunnustus kaikille maamme diabeteshoitajille - me Diabetesliitossa haluamme korostaa diabeteshoitajien merkitystä niin diabetesta sairastavien elämänlaadun kuin terveydenhuollon järkevän taloudenpidonkin kannalta", sanoo kehittämispäällikkö Sari Koski Diabetesliitosta.

Diabetesliitto myöntää vuosittain Maailman diabetespäivänä 14. marraskuuta Vuoden diabetesteko -tunnustuspalkinnon saamiensa ehdotusten pohjalta. Vuonna 2019 palkinto myönnettiin ammattilaiskentillä jääkiekkoa pelaavalle Kaapo Kakolle esimerkkinä nuorille siitä, että tyypin 1 diabetes ei ole este toteuttaa unelmia.

*Vuoden diabetesteko:

Diabetesliiton hallitus myöntää vuosittain Maailman diabetespäivänä 14. marraskuuta palkinnon merkittävästä, uutta luovasta teosta, joka edistää diabetesta sairastavien ja heidän läheistensä hyvinvointia tai diabeteksen ehkäisyä ja hyvää hoitoa. Teko voi olla valtakunnallinen, alueellinen tai paikallinen. Palkituksi voi tulla yksittäinen henkilö, epämuodollinen yhteisö tai virallinen organisaatio ja yhtä hyvin yksittäinen teko kuin pitempikestoinen hanke.*

Lue alkuperäinen juttu Diabetesliiton sivuilta