Tiedote 30.8.21: Seuraavat ilman ajanvarausta tapahtuvat walk-in rokotuspäivät Jämsän liikuntahallilla keskiviikkona 1.9. ja 8.9. klo 12-17

Jämsän liikuntahallin rokotuspisteellä annetaan edelleen kaikille 12 vuotta täyttäneille jämsäläisille ensimmäisiä koronarokotuksia ajanvarauksella ja walk-in rokotuspäivinä ilman ajanvarausta. Rokotuksille toivotaan vielä erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia, jotta rokotuskattavuus myös näissä ikäryhmissä nousee. Jämsäläisistä yhden rokotusannoksen saaneita on 74 % ja täyden 2 rokotteen sarjan saaneita on 50 % koko väestöstä. Rokotuskattavuus on siten hiukan suurempi kuin Suomessa keskimäärin, mutta etenkin 20-40 vuotiaiden ikäryhmässä jäädään tämän alle.

Walk-in rokotuspäivinä annetaan 1. rokotusannosten lisäksi nyt myös tehosterokotuksia. Tehosterokotuksen annosväli on mahdollista aikaistaa 8 viikkoon. Asiakas voi aikaistaa eli siirtää rokoteaikaansa sähköisessä ajanvarauksessa vapaana oleville ajoille Jämsän liikuntahallin rokotuspisteelle. Edellytyksenä on 8 viikon väli ensimmäisestä rokotuksesta. Sähköiseen ajanvaraukseen pääset tästä. Myös walk-in rokotuspäivinä on mahdollista tulla tehosterokotukselle ilman ajanvarausta, mikäli ensimmäisestä annoksesta on kulunut 8 viikkoa.

Käytössä on BioNTech-Pfizerin Comirnaty ja Modernan Spikevax -rokotteita. Ensisijaisesti mRNA-rokotussarjat suositellaan toteutettavan käyttäen samaa rokotevalmistetta. Jos samaa valmistetta ei ole aina saatavilla, voidaan tarvittaessa käyttää toista mRNA-rokotevalmistetta.

Tehosterokotusaika annetaan ensimmäisen rokotuksen yhteydessä automaattisesti edelleen 12 viikon päähän, sillä saapuvien rokotteiden määrästä ei ole vielä tietoa syksylle.

Henkilökunta opastaa oikealle rokotuspisteelle saapuessa. Mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai Kela-kortti).

Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Koronarokotusneuvonta ja ajanvaraus:
Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)
Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

Titta Frantsila
Johtava ylilääkäri
Jämsän Terveys

Sisko Tiirinen
Palvelujohtaja
Jämsän Terveys