Tiedote 18.5.21: Rokotusvuorossa 50 vuotta täyttäneet jämsäläiset

Jämsässä rokotuksen on saanut noin 8900 henkilöä (44 % koko väestöstä), tehosterokotteita on annettu lähes 1200. Koko Suomessa rokotuskattavuus on 38 % ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella 36 %. Rokotukset etenevät kunnissa hiukan eri tahdissa johtuen kuntien erilaisesta ikärakenteesta.

Jämsässä rokotetaan nyt ikäryhmää 50-59 vuotiaat. Tähän ryhmään kuuluu yli 3000 ihmistä. Rokotteita on saatu toukokuulla aiempaa odotettua vähemmän. Rokoteannoksia saapuu viikoittain alle 1000 rokoteannosta ja yli puolet saapuvista annoksista tarvitaan tehosterokotuksiin. Seuraavan 3 viikon aikana 1. rokotuksen aikoja on käytettävissä vain 350-400 viikoittain.

Saapuvien rokotteiden määrän ennustetaan kasvavan kesäkuun puolivälissä. Arviolta tässä vaiheessa päästään siirtymään seuraavan ikäryhmän, 40-49 vuotiaiden rokotuksiin. Kun rokotteita saadaan isompia määriä, rokotukset tulevat etenemään nopeasti.

Sähköinen ajanvaraus

Sähköinen ajanvaraus Jämsän liikuntahallin rokotuspisteelle on avoinna kaikille 50 vuotta täyttäneille jämsäläisille. 16 vuotta täyttäneet riskiryhmiin kuuluvat voivat edelleen varata rokotusaikoja.

Sähköiseen ajanvaraukseen pääset tästä. Ohje sähköiseen ajanvaraukseen löytyy täältä

Rokotusten puhelinajanvaraus

Puhelinajanvaraus on edelleen käytössä. Kaikki yli 50-vuotiaat jämsäläiset ja tätä nuoremmat riskiryhmiin kuuluvat voivat varata rokotusaikoja alla olevista numeroista terveysasemille ja Jämsän joukkorokotuspisteelle. Mikäli rokotusaikaa ei voida heti antaa, otamme asiakkaan yhteystiedot ylös ja soitamme ajan asiakkaalle.

Ajanvaraus ja rokotusneuvonta (vain koronarokotuksia varten)
Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)
Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

Tehosterokotuksista tärkeää huomioitavaa

Ensimmäisen rokotuksen yhteydessä asiakas saa ajan tehosterokotukseen 12 viikon päähän valmiiksi. On erittäin tärkeää noudattaa annettua tehosterokotuksen aikaa!

THL:n ohjeen mukaan tehosteväliä mRNA-rokotteilla ei pidä alittaa. Ajan voi siirtää vain pakottavasta syystä kuten sairastuminen. Rokotteita saapuu kullekin viikolle tarkka määrä laskettuna tehosteannoksia varten. Matkat ja muut menot tulisi järjestää sen mukaan, että rokotukseen tullaan ajallaan. Tehosterokotus annetaan aina samassa paikassa kuin ensimmäinen rokote.

Titta Frantsila
Johtava ylilääkäri
Jämsän Terveys

Sisko Tiirinen
Palvelujohtaja
Jämsän Terveys

Koronarokotukset muokattava versio 180521