Vierailut ja joulun ajan tapahtumat ikäihmisten asumispalveluyksiköissä

Koronatartuntojen määrä on noussut Suomessa viime viikkojen ajan ja epidemiatilanne on heikentynyt myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Virusta on liikkeellä nyt paljon. Koronatilanteen vuoksi maakuntiin on määrätty uusia rajoituksia ja suosituksia.

Suojautuminen ja koronarokotteet ovat avainasemassa epidemian hallinnassa. Kolmannet koronarokotukset ovat käynnissä riskiryhmäläisille ja yli 60-vuotiaille. Kaikissa ikäihmisten palveluasumisyksiköissämme on kolmannet rokotukset joko jo annettu tai rokotukset ovat parhaillaan käynnissä.

Vierailuja palveluasumisyksikön asukkaan luona rajoitetaan vain, jos tartuntatautilääkäri on määrännyt asukkaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin tai eristykseen. Jos yksikössä on meneillään tartuntataudille altistumisen takia tartuntojen selvitys tai tartuntataudin aiheuttama epidemia, suosittelemme silloin, että asukkaiden luona ei vierailla kuin erikseen henkilökunnan kanssa sopien. Tiedotamme tällaisessa mahdollisessa tilanteessa omaisia erikseen.

Joulun alla vanhuspalveluyksiköissä järjestetään asukkaille puurojuhlia ja erilaisia pieniä virkistystapahtumia sekä seurakunnan hartaustilaisuuksia, jotka pyrimme mahdollistamaan ja toteuttamaan turvallisesti. Edellytämme vierailevilta ryhmiltä maskin käyttöä. Toivomme, että kaikkien yli 12-vuotiaiden vierailijoiden rokotukset ovat kunnossa. Muistutamme, että vierailulle ja esiintymään voi tulla vain terveenä ja täysin oireettomana. Yhteislauluja vältetään, mutta musiikkiesityksiä voidaan yhdessä turvaetäisyyksien kanssa kuunnella. Huolehdimme, että turvavälit toteutuvat kaikissa tilaisuuksissa.

Omaiset voivat tiedustella joulun ajan tapahtumista yksikön henkilökunnalta ja yksiköiden tapahtumakalenterit ovat esillä ilmoitustaululla.

Toivotamme kaikille rauhallista pikkujouluaikaa ja lämmintä joulumieltä!

Palvelupäällikkö Elina Koivumäki
Palvelujohtaja Sisko Tiirinen
Johtava ylilääkäri Titta Frantsila